• Aivan pieleen

    by  • 29/11/2016 • Blogi, Kritiikit • 0 Comments


    Tampereen Teatteri: Näytelmä joka menee pieleen. Käsikirjoitus Henry Lewis, Jonathan Sayers ja Henry Shields. Suomennon Mikko Koivusalo. Ohjaus Mika Eirtovaara. Lavastus Marjatta Kuivsto, puvut Mari Pajula, valot Raimo Salmi, äänet Ivan Bavard. Rooleissa Lari Halme, Mari Turunen, Pia Piltz, Matti Hakulinen, Ville Majamaa, Risto Korhonen, Arttu Ratinen, Tomi Alatalo.


    Cornleyn Polytekninen Draamaseura on ottanut itselleen mahdottoman haasteen. Kuva Harri Hinkka.

    Cornleyn Polytekninen Draamaseura on ottanut itselleen mahdottoman haasteen. Kuva Harri Hinkka.

    Cornleyn Polyteknillisen Draamaseuran esitys ”Murha Havershamin kartanossa” menee joka suhteessa pieleen. Toisaalta voidaan sanoa heti alkuun, että esittävällä ryhmällä pari keski-kohtalaista näyttelijää ja kosolti sitkeyttä sekä rohkeutta.

    Esityksen puitteet ovat ryhmän osaamiseen nähden täysin liialliset, eivätkä he enimmäkseen selviä esityksen haasteista. Esityksen aloitteleva ohjaaja ei selvästikään täysin ole tiennyt, mihin on ruvennut, eikä tämä olekaan saanut esiintyjiä tai muuta työryhmää sisäistämään teatterillisen ryhmätyön ideaa edes välttävästi. Ryhmän jäsenillä on joko vakavia keskittymisvaikeuksia tai sitten heitä ei todellakaan kiinnosta näyttämöllä se, aihettavatko nämä esimerkiksi kanssaesiintyjilleen tai katsojille hyvinkin vaarallisia tilanteita. Vaikuttaakin, ettei heitä täysin ole kiinnostanut harjoitella esitystä tai edes repliikkejään.

    Myös taustatiimin osaaminen tai motivaatio vaikuttaa surkealta. Tarpeistonhoitaja on täysin toistaitoinen. Lavasteiden rakentajaa ei tule missään nimessä päästää enää koskaan työhön, mihin liittyy mitään eläville olennoille rakennettavaa. Ehdotankin täten, että hänet tulee kierittää tervassa ja lasimursk… köh, höyhenissä ja kyyditä kunnanrajalle.

    Entäpä käsikirjoitus? Järkyttäviä kliseitä alusta loppuun, kerronnallisia aukkoja ja teennäisyyttä kuin sukujuhlakuvaelmassa. Mistä tällaisia murhamysteerejä enää tänä päivänä löytyy? Tällaisesta pyydetään vieläpä maksua!

    Mutta sitkeyttä tältä ryhmältä ei puutu. Vaikka esitys olisi ollut paras keskeyttää jo kuukausia sitten eli valmisteluvaiheessa, tämä ryhmä taistelee sen parituntisen keston aina draamallisesti typerään loppuratkaisuunsa. Ohjaaja, joka myös näyttelee yhtä päärooleista, vapisee häpeästä jo ensimmäisessä kohtauksessaan, mutta hän kestää, vaikka typeräksi itsensä tunteva katsoja näkee, miten hän on hajoamaisillaan kyyneliin. Katsojan toiveiden vastaisesti ryhmä uppiniskaisesti jatkaa esitystään vaikeuksien keskellä toiselle puoliajalle saakka. Kaiken tämän pohjalta onkin sanottava, että Polyteknillisen Draamaseuran rohkeus ja peräänantamattomuus nouseekin niiden rinnalle, jotka heittivät henkensä aikoinaan Agincourtissa ja Sommessa.


    Onneksi minun ei tarvitse kirjoittaa yllä olevaa, vaan voin tyytyväisenä näkemääni kiittää Tampereen Teatterin komediaässiä, jotka ovat tuon sekoilun toteuttaneet.

    Näytelmä joka menee pieleen on hyvä ja tuore valinta teatterisyksyn komediaksi. Se on armoton ja läkähdyttävä nauratustaifuuni, joka tarjoaa miltei kaikille katsojille tutun ja samastuttavan taustatarinan, mutta on samalla tekijöillekin hyvä kehikko revitellä tuoreita ja uusia koomisia yllätyksiä.

    Esitys esityksessä -rakenne on koomisesti hedelmällinen, ja sitä on käytetty usein aikaisemminkin. Tampereellakin nähty Michael Fraynin Saranat ja sardiinit -näytelmä lienee kuuluisimpia esimerkkejä. Tampereen Teatterin brittiuutuudessa keskitytään kuitenkin pelkästään tilanteen koomisuuteen, ilman että henkilöiden välisiä jännitteitä näytetään tai millään tavalla edes kuvaillaan. Materiaali jättää henkilösuhteet sopivan auki esiintyjien revitellä ja katsojien kuvitella. Siten hahmot ovatkin elävämpiä. Näytelmä joka menee pieleen simuloi tuttuutta mutta pysyy sopivan etäällä. Jos esitys ei olisi fiktiota, sille ei voisi nauraa, koska pieleen meneminen on niin äärimmilleen vedettyä ja absurdia.

    Ohjaaja on luottanut näyttelijäryhmään ja se näkyy. Ensemble vaikuttaa tasavertaiselta ja kaikki tekevät tarkkaa työtä. Vain varmalla pohjalla on turvallista sekoilla ja antautua tilanteen vietäväksi.

    Toivon tälle esitykselle pitkää elinkaarta. Kaikessa sekoilussaan se saa todella koko yleisön nauramaan yhdessä, mikä on harvinaista.


    About

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *