• Asematunnelissa saa ehkä joku laulaa — eli kuka määrittelee häiritsevän esiintymisen

    by  • 02/12/2013 • Blogi, Kaupunki, Taide & Kulttuuri • 0 Comments

    Alunperin tämän kirjoituksen otsikko kuului ”Asematunnelissa ei saa laulaa”. Otsikkoa on korjattu uuden informaation myötä.

    2.12.2013 klo 20.02

    Kuljin tänään Tampereen nk. uuden asematunnelin läpi. Asematunnelissa oli neljä ihmistä laulamassa joululauluja. Kyseessä oli Tampereen Ääneenlaulajat ry:n lauluyhtye Äänikäs, joka esiintyy ympäri vuoden. Yhtye esittää lauluja a cappella -tyyliin, tällä kertaa joululauluja.

    Muutama muukin ihminen oli jäänyt seuraamaan laulamista. Yhtye esiintyi ja lauloi hyvin, ja ohikulkijat vaikuttivat ilahtuvan laulusta. Kuitenkin kohta ilmestyi vartija ja pyysi yhtyettä lopettamaan ja poistumaan tunnelista. Syytä kysyessä vartija kertoi, että ”täällä ei saa laulaa eikä soittaa”.

    Miten ihmeessä tällainen voi olla kiellettyä? Tunnelissa on ollut katusoittajia ja muitakin esiintyjiä aikaisemminkin. Esiintyminen ei häirinnyt ketään, laulajat olivat hyviä ja siististi puettuja. Volyymi ei taatusti ollut suuri. Asematunneli on sellaista tilaa, että sen voi väittää olevan julkista tilaa. Vartijan mukaan tunneli on Finnpark oy:n hallinnassa.

    Lauluyhtye Äänikäs

    Näin uhkaavia huligaaneja esiintyi asematunnelissa.

    Finnpark oy:n omistaa Tampereen kaupunki. Onko Tampereen kaupungin – toisin sanoen veronmaksajien – etu rajoittaa tällaista? Poistaa laulajat, jotka ovat työskennelleet satoja tunteja, haluavat ilahduttaa kanssaeläjiään ja parikymmentä minuuttia haluavat esiintyä julkisessa tilassa. Luulisi olevan kaikille vain hyväksi, että ohikulkijat saavat talviseen arkeensa tällaisen valonpilkahduksen. Tampereen kaupunki toteaa strategiassaan, että kaupungin ”keskusta on elinvoimainen ja viihtyisä”. Tällä hetkellä tunneli on kaikkea muuta.

    Edellämainitusta aukeaa lisää kysymyksiä: miten asematunnelissa pitää olla ylipäätään? Mitä jos joku viheltelee tai laulaa kävellessään? Huomautetaanko kaikille, jotka hyräilevät? Miten perustuslaki suhtautuu Finnpark oy:n vartijan soveltamiin sääntöihin? Miten Finnpark oy suhtautuu kansalaisiin tiloissaan?

    LISÄYS 3.12.2013 klo 20.00:

    Finnpark oy:n toimitusjohtaja lähestyi minua sähköpostitse ja ilmaisi, että Tampereen matkakeskustunnelissa saa laulaa, kunhan ei ole häiriöksi, kysyy luvan etukäteen, eikä estä kenenkään kulkua. Sitä keneltä lupa pitää kysyä, ei tullut täsmällisemmin ilmi. Myöskään sitä subjektiivista asiaa, mikä täsmälleen olisi häiriöksi, ei määritelty. Yllä kuvatun perusteella toimitusjohtaja oli valmis sallimaan ainakin a cappella -lauluyhtyeen. Ja on erikseen sanottava, että maili on täysin sopuisa ja hyvässä hengessä laadittu.

    Silti kaupunkilainen jää ihmettelemään. Matkakeskuksen tunneli on kansalaisuuden ja perusoikeuksien kannalta harmaata aluetta. Tila on julkinen, periaatteessa julkisessa omistuksessa, mutta sitä silti säännellään. Kuka määrittelee, mikä on häiritsevää? Mikä on ”häiriötä”, kun periaatteessa lähes mikä tahansa elävöittää ja parantaa tilan viihtyisyyttä. En usko, että olen yksin ihmettelyni kanssa.


    About

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *