• Hittikomediasta puuttuu pippuria

    by  • 26/10/2016 • Blogi, Kritiikit

    Julkaistu Hämeen Sanomissa 26.10.2016

    )Drexelien perhe eli Tuire Salenius (vas.), Pentti Helin ja Aimo Räsänen eivät ota tolkkua perheen isän viimeisestä tahdosta. Kuva: Kari Sunnari.

    Drexelien perhe eli Tuire Salenius (vas.), Pentti Helin ja Aimo Räsänen eivät ota tolkkua perheen isän viimeisestä tahdosta. Kuva: Kari Sunnari.


    Tampereen Työväen Teatteri: Suku on syvältä. Käsikirjoitus Larry David. Ohjaus Tuomas Parkkinen. Näyttämöllä Pentti Helin, Aimo Räsänen, Tuire Salenius, Teija Auvinen, Miia Selin, Emmi Kaislakari ja muita. Lavastus Annukka Pykäläinen. Valot Sami Rautaneva. Puvut Jaana Aro. Euroopan kantaesitys 20.10.2016.


    Tampereen isoissa teattereissa uskotaan tänä syksynä palkittujen, kansainvälisten hittikomedioitten vetovoimaan. Tampereen Teatteri on hakenut esityksensä Lontoosta, kun taas Tampereen Työväen Teatteri tuo käännöskantaesityksensä New Yorkin Broadwayltä.

    TTT:n Suurelle näyttämölle harjoitellun esityksen on kirjoittanut amerikkalainen Larry David, joka tunnetaan esimerkiksi tilannekomedia Seinfeldin tuottaja-käsikirjoittajana. Tällä hetkellä suomalaisissa tv-ruuduissa pyörii miehen oma sarja Jäitä hattuun, jonka päähenkilö – Davidin eräänlainen alter ego – on helppo kuvitella myös nyt nähtävään teatteriesitykseen.

    Amerikkalaisen tilannekomedian perinteessä Larry Davidin tekemisiä kuvataan lajityypillä cringe comedy, jonka voisi suomentaa ”kiusallisuuskomediaksi”. Henkilöiden piirteet tai tapahtumat korostuvat niissä absurdeihin mittoihin asti, ja onnistuessaan komedia saa katsojan sekä nauramaan että häpeämään hahmojen puolesta.

    Tuomas Parkkisen ohjaama Suku on syvältä on hauska esitys. Sen hahmot ovat ahneita, pihejä, omaa etuaan etsiviä, pinnallisia hölmöjä, joista kuitenkin voi pitää. Perheen vanha isä kuolee, eikä vainajan viimeisesta tahdosta ota oikein selvää. Pentti Helinin esittämä Norman Drexel rimpuilee itse luomassaan umpikujassa ja Aimo Räsänen tämän Arthur-veljenä antaa lujan rakastavia töytäisyjä veljensä onnettomuudeksi. Veljeksiä pyörittävät heidän läheisensä, varsinkin perheen naisväki, joista hurmaavan Tuire Saleniuksen roolityö poikien äitinä varastaa väliin koko shown. Lähimpänä järjen ääntä elävät vaimot ja tyttäret.

    Tässä ovat kaikki ainekset, hauska teksti, hyvä työryhmä, suuri näyttämö, yleisö joka haluaa kovasti rakastaa ja nauraa yhdessä, pöytä on katettu pikkujoulukautta varten. Tätä kyllä saadaan, keitos syödään, kaikki on laadukasta, mutta jokin jää puuttumaan. Odotukset huippukomediasta eivät aivan täyty, katsojalle jää pikkuisen laimea olo. Suolaa ja pippuria on käytetty liian vähän.

    Urheiluslangia käyttäen esitys jättää avopaikat käyttämättä. Henkilöhahmojen piirteet ja ominaisuudet ovat materiaalissa sisällä, mutta niitä ei käytetä täysimääräisesti. Tilanteet ja kohtaukset jäävät varsinkin ensimmäisellä puoliskolla löysiksi. Ohjaus jää arkailemaan, vaikka pitäisi juosta täyteen tilanteeseen, kohti yhä pahempaa kiusallisuutta. Toisella puoliskolla Parkkisen valmentama joukkue parantaa, tosin tekstikin vie hahmot kunnolla roisin puolelle. Oudoin ratkaisu on kenties se, miten näytelmän eri etnisyydet esitetään. Päähenkilöt ovat vaikkapa Woody Allenin tapakomedioista tuttuja paljon puhuvia, nokkelan persoonallisia amerikanjuutalaisia, mutta tämä on häivytetty tamperelaisversiossa näkymättömiin. Miia Selinin hauskasti esittämän kodinhoitaja Fabianan latinotausta kuitenkin näytetään selvästi.

    Visuaalinen työ on esityksen parasta antia. Annukka Pykäläisen suunnittelema lavastus on hieno, toimiva ja jämpti.


    About