• Kepeä mutta kirpeä raksamiehen blues

    by  • 12/09/2018 • Blogi, Kritiikit • 0 Comments

    Julkaistu Hämeen Sanomissa 12.9.2018

    Vakavuusongelman työmaajengi soi rouheasti. Kuvassa Matti Pussinen, Mika Honkanen, Konsta Laakso ja Jari Leppänen. Kuva Kari Sunnari/TTT.


    Tampereen Työväen Teatteri: Vakavuusongelma. Käsikirjoitus Mika Ripatti. Ohjaus Aleksis Meaney. Lavastus ja puvut Perttu Sinervo. Valo- ja äänisuunnittelu Ville Finnilä. Rooleissa Matti Pussinen, Jaana Oravisto, Karoliina Vanne, Eriikka Väliahde, Mika Honkanen, Jari Leppänen, Jukka Saikkonen ja Konsta Laakso. Ensi-ilta 4.9.2018.


    Paremmin tv- ja elokuvakäsikirjoittajana tunnetun Mika Ripatin pari vuotta sitten kantaesitetty Vakavuusongelma palauttaa Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterin näyttämön käyttöön pienen tauon jälkeen. Kyllä isokin teatteri studionäyttämönsä tarvitsee, sillä missä muualla yleisö pääsisi kunnolla esiintyjien kanssa vuorovaikutukseen?

    Esitystä markkinoidaan rehellisenä työmaakomediana. Aihepiiriltään ja aistimaailmaltaan se ammentaa 60-lukulaisista realistisista työläistarinoista, joita on ehkä enemmän nähty elokuvissa kuin teatterissa. Esityksen visuaalinen puoli onkin toteutettu tyystin realismin ehdoilla.

    Aleksis Meaneyn ohjaaman esityksen päähenkilö on Pete, viittäkymmentä lähestyvä lapiomies, joka tuntuu yöuniensa lisäksi kadottaneen elämässään kaiken muunkin. Peten roolin tekee ansiokkaasti Matti Pussinen, joka tavoittaa Peten huokoisen olemuksen märistä varpaista unihäiriöisen muuntuneeseen tajunnantilaan. Kunnallisen kadunrakennuspalvelun koko työyhteisö muodostaa Peten ympärille maiseman, johon näytelmän teemat kiinnittyvät.

    Rouheaksi työläisnäytelmäksi esitys on yllättävän kepeä. Ripatin komediassa on tarttumapintaa vaikka mihin suuntiin, yksilön, yhteisön ja luonnon välisestä dynamiikasta kunnallispolitiikkaan, mielenterveyden horjumisesta elämän kokoisiin suruihin.

    Traagisten elementtien taustalla on kuitenkin koko ajan monimielinen virnistys. Näytelmä on kuin hedelmä, jonka kirpeys tuntuu kielellä vuorokauden viiveellä.

    Vakavuusongelman monimielisyys on sille sekä etu että rasite. Se näkyy erityisesti siinä, että esitys ikään kuin kieltäytyy tarttumasta omiin teemoihinsa ja ottamasta niitä vakavasti. Kun henkilöhahmot puhuvat muusta kuin rakentamisen detaljeista, vakavuus on heille ongelma.

    Kepeydellä kyllästäminen ei sinänsä ole ongelma, mutta esitys tienaisi lisää painoarvoa ja markkinoitua rehellisyyttä, mikäli johonkin traagiseen tasoon tartuttaisiin sen tarvitsemalla kipeydellä.

    Toisaalta kepeys voi olla myös näennäistä, sillä loppuratkaisu on suorastaan salakavala, ja jättää hahmojen valintojen seuraukset ilmaan. Tämä pakottaa katsojan ottamaan vastuuta ja pohtimaan esityksen hahmojen valintoja itse.

    Onko ihminen erotettu kaikista kaltaisistaan pysyvästi, vai voiko yhteys vielä löytyä? Mikä on yhteisön vastuu jäsenistään, jos heidän vauhtinsa hidastuu?

    Matti Pussisen lisäksi muu ensemble tekee hyvää ja tasaista työtä. Monella näyttelijällä vaikuttaisi olevan esityksessä itselleen uudenlaista työtä. TTT:n komediaässänä tunnettu Mika Honkanen saattaa työmaan vastaavana rakennusmestari Eskona monisanaisen ajatuksenvirran rasittavuuden rajalle ja yli. Eriikka Väliahde tekee Minervan hahmossa mielenkiintoisen työn näennäisen pienin keinoin ja Jukka Saikkonen lunastaa haltuunsa esityksen moraalisen selkärangan rauhallisena raksamiehenä, jonka pinnan alla on arvaamatonta hurjuutta.

    Aksu Piippo


    About

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *