• Kirjoita mulle, Andy

    by  • 01/02/2019 • Blogi, Kritiikit • 0 Comments

    Arvio on julkaistu Hämeen Sanomissa 1.2.2019.

    Seela Sella (vas.) ja Esko Roine loistavat Tampereen Teatterin päänäyttämöllä. Kuva: Harri Hinkka.


    Tampereen Teatteri: Rakkauskirjeitä. Käsikirjoitus A.R. Gurney, suomennos Juha Lehtola. Rooleissa Seela Sella ja Esko Roine. Ensi-ilta Tampereen Teatterin päänäyttämöllä 29.1.2019.


    Näyttämö on tyhjä lukuun ottamatta kahta pöydän ääressä istuvaa näyttelijää, jotka lukevat tekstiä paperista, siinä kaikki. Voiko tällaista teatteria olla?

    Kirjailija A.R. Gurney laati tarkat ohjeet Rakkauskirjeitä-näytelmänsä esittäjille. Niiden mukaan näyttämöllepanossa on vältettävä kaikenlaista kikkailua ja viestiä alleviivaavaa ilmaisua.

    Tampereen Teatterin nyt nähtävä esitys on toinen kerta, kun Gurneyn näytelmä koetaan suomeksi, tällä kertaa uutena Juha Lehtolan käännöksenä.

    Rakkauskirjeitä on eräänlainen konseptidraama. Teksti koostuu kahden henkilön kirjeistä ja viesteistä toisilleen. Kirjeistä hahmottuu yli 50 vuoden kaari täynnä aikomuksia, haaveita, pettymyksiä, elämää.

    Rakkauskirjeitä on leimallisesti kirjailijan näytelmä. Kirjailijan luomus hallitsee tapahtumaa ja kuulijoiden mieliä. Kuulija täydentää henkilöiden tarinan kirjeiden lomaan.

    Paperilta luettuna kokemus olisi kuitenkin eri, sillä Rakkauskirjeitä on kaikesta huolimatta näyttämölle tehty teos. Se vaatii näyttelijöiden läsnäolon sekä näiden vuorovaikutuksen yleisön kanssa.

    Seela Sellan ja Esko Roineen keskinäistä kemiaa on nautinnollista seurata. Kaksi kokenutta ja taitavaa näyttelijää saavat tekstin elämään juuri niin pienillä keinoilla kuin kirjailija esitysohjeissa toivookin.

    Tulkinta on hienovaraista, ja kun katsoja tietää tekstin koostuvan kirjoitetuista kirjeistä, ei jännite koskaan purkaudu täyteen roihuun, vaan kytee ja kipinöi koko esityksen kaksituntisen keston. Henkilöt elävät täyttä elämää kumpikin tahoillaan, mutta toisiaan koko ajan kaivaten ja ajatellen.

    Ajoittain he tapaavatkin, mutta kertomus jatkuu aina vasta seuraavassa kirjeessä. Toisinaan viestit kutistuvat kohteliaiksi merkkipäivätervehdyksiksi ja väliin hiljaisuus puhuu enemmän kuin tuhat kirjettä.

    Näytelmän Melissa ja Andy ovat kuin toisiaan kiertäviä taivaankappaleita. Kahden toisilleen läheisen ihmisen viestintä on vangittu sanoihin. Etäisyydestä sanotut lauseet voivat myös peittää ja olla epätarkkoja, sillä kaikkea ei välttämättä sanota.

    Näytelmä käyttää myös älykästä dramaattista ironiaa. Koetun hetken ja kerrotun välillä on selvästi aikaa. Katsoja myötäelää hahmojen mukana ja toivoo näille hyvää.

    Gurneyn näytelmä kuvaa omalla tavallaan myös sodanjälkeisen ajan Amerikkaa, joka on hahmojen kasvun ympäristö. Osittain näytelmän maailma on häipymässä historiaan. Se puhuu kuitenkin tarpeeksi tutuista asioista, sillä arki ja kaipaus ovat suhteellisen universaaleja.

    Rakkauskirjeitä on nautittava teatterileikki, joka ei vaadi edes kulisseja. Katsoja tietää koko ajan katsovansa kahta legendaarista tähtinäyttelijää, jotka vähäeleisellä ilmaisullaan sekä puheellaan rakentavat näkymätöntä maailmaa.

    Jaetussa hetkessä syntyy yhteinen tajunta, ja yhdessä uskomme tuon hetken ajan tarinan voimaan.

    Aksu Piippo


    About

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *