• Koko perheen pörröinen Cats

    by  • 14/09/2017 • Blogi, Kritiikit • 0 Comments

    Julkaistu Hämeen Sanomissa 14.9.2017.

    Tampereen Teatterin Cats on rehellistä esiintymisen iloa, eikä yritäkään muuta. Kuva: Harri Hinkka/Tampereen Teatteri.


    Tampereen Teatteri: Cats. Musiikki Andrew Lloyd Webber, runot T.S. Eliot, suomennos Jukka Virtanen. Ohjaus Georg Malvius, lavastus Mikko Saastamoinen, puvut Tuomas Lampinen, kapellimestari Martin Segerstråle, koreografi Adrienne Björn, valot Raimo Salmi, äänet Ivan Bavard, Jaakko Virmavirta, Rooleissa mm. Risto Korhonen, Ritva Jalonen, Helena Rängman, Heikki Mäkäräinen, Tero Harjunniemi, Matti Hakulinen ja paljon muita. Ensi-ilta Tampereen Teatterissa 8.9.2017


    Aina kun Cats saapuu kaupunkiin, tulee siitä väistämättä jonkinlainen tapaus. Cats on yksi kansainvälisen musikaaliteollisuuden suurista, ja voi olla aina varma, että se pyörii jatkuvasti useimmissa maailman teatterikaupungeista. Alkuperäinen Lontoon tuotanto vuodelta 1981 nosti säveltäjä Andrew Lloyd Webberin ja tuottaja Cameron Mackintoshin siihen järkälemäiseen asemaan, joka heillä siitä lähtien on ollut.

    Tampereen Teatterissa Catsin kokoinen tuotanto on haaste ja riski. Teatterin suurikaan näyttämö ei ole suurensuuri ja sen kapeaa näyttämökuvaa varten asiat on punnittava erityisen tarkkaan. Työryhmän käsityötaito nousee entistäkin suurempaan rooliin.

    Catsin tenho on sen yksinkertaisissa asioissa. Siinä ei ole juonta tai päähenkilöitä, eikä se oikeastaan ole näytelmä. Samalla sen rehellinen pöhköys on myös sen vahvuus. Se ei yritä olla mitään muuta kuin miellyttävää.

    Se on sarjallista esitystaidetta, jonka varsinainen sisältö on juuri esittämisen, laulamisen, tanssimisen ja pienten tarinoiden kertomisen ilo. Runoilija T.S. Eliot, jonka runoihin Cats perustuu, kertoo runoissaan mestarillisia pieniä tarinoita kissoista, mutta niidenkään yhteinen sisältö ei ole kummallisempaa kuin mikä niiden sanallinen mestaruus on. Catsin sisältö on kunnianosoitus tarinankerronnalle, teatterille ja showbusinekselle kaikkina aikoina. Samalla siinä on sisäänleivottuna iso annos itseironiaa. Kukaan ei voisi olla kissapuvussa mahtipontisen totinen.

    Catsin sisältö on sen kollektiivisuudessa, muttei pelkästään esittäjiensä, vaan koko teatterin henkilökunnan yhteisessä ponnistuksessa. Sen onnistuminen mitataan siinä, miten lujana koko kollektiivin ilo tekemisestä näyttäytyy.

    Tampereen Teatterin versiossa näkyy ilo ja ylpeys omasta osaamisesta. Samalla kun sen näyttämöensemble tanssii, trikkaa ja laulaa kuin viimeistä päivää, siinä näkyy ja kuuluu koko työryhmän merkitys. Yksittäisiä urotekoja on vaikea erottaa, eikä niillä ole oikeastaan merkitystäkään. On myös pakko kunnioittaa yksinkertaisen työn määrää. Trikookangasta ja käherrystarviketta on kulunut niin paljon, ettei määrän arviointi ole mahdollista.

    Bändi venyy Lloyd Webberin musiikillisesti monipuolisimman musikaalin jokaiseen notkelmaan. Ja kun Ritva Jalonen Grizabellan roolissa pääsee toisessa näytöksessä laulunsa viimeiseen crescendoon, on vaikea olla muuta kuin hämmästynyt ja myyty.

    Täydellistä teatteria se ei ole. Sen kepeyttä ja pöhköyttä voi vierastaa syystä. Tampereen Cats on myös, kansainvälisestä valtavirrasta poiketen, melkein täysin riisuttu kaikesta, mikä viittaa seksiin. Se ei flirttaa eikä keinuta. Se on tällaisenaan turvallinen, koko perheen pörröinen kissadisko.

    Suomenkielisen version suurin laatupoikkeama on sen käännös. Tämän täytyy olla Jukka Virtasen kautta aikojen laiskinta työtä.

    Sen sijaan ohjaaja Georg Malvius on joukkoineen kovassa vedossa. Mitä Tampereella nähdään seuraavaksi?

    Aksu Piippo


    About

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *