• Leikkiä vain – Edinburgh, päivä 6

    by  • 22/08/2017 • Blogi, Kritiikit, Taide & Kulttuuri • 0 Comments

    Lucy Jane Parkinson on upea Jeanne d’Arc

    Traverse Theatre: LOCKER ROOM TALK

    Kun Donald Trump selitteli häpeällisiä puheitaan väittämällä niiden olevan ”pukuhuonepuhetta”, näyttelijä-kirjoittaja Gary McNair sai idean esityksestä. Hän haastatteli satoja miespuolisia ainoana teemanaan se, miten puhuvat naisista, kun yhtään naispuolista ei ole paikalla. Tuloksena oli seksististä puhetta, josta Traverse Theatressa nähtiin ja kuultiin dokumenttiteatteriesitys. Neljä naisnäyttelijää kanavoivat puheet sellaisenaan aksentteineen, nauruineen ja väliäännähdyksineen. (Voi hyvänen aika, miten vaikeaa tästä paksusta skottiaksentista on saada välillä selvää!) Britanniassa muotoa kutsutaan verbatim-teatteriksi, suomenkieliseksi termiksi dokumenttiteatterista kirjan kirjoittanut Janne Junttila ehdottaa ”sanasanaista dokumenttiteatteria”.
    Tämä on oikeastaan masentava esitys. Seksismi elää ja voi paksusti. Esityksessä ei oikeastaan ole muuta yllättävää kuin se, miten vähäistä kriittinen suhtautuminen halventavaan puheeseen on. Katsoja ei oikeastaan tiedä, onko esityksen materiaalissa sitä yhtään, toivottavasti. Se ei ehkä kuitenkaan ole tässä tilanteessa olennaisinta.
    Tekijät ovat halunneet tuoda ilmiön näkyviin omassa ympäristössään syyllistämättä ketään individuaalia nimeltä. Ehkä häpeäefekti toimii, en tiedä, ehkä maailma muuttuu.

    Burning Wheel: PERFORMERS

    Irvine Welshin ja Dean Cavanaghin kirjoittama uusi pienoisnäytelmä 60-luvun loppuun sijoittuva epookki gangstereiden Lontoosta.
    Donald Cammellin ja Nicholas Roegin elokuvaan ”Performance” etsittiin aikoinaan ”autenttisen oloisia” pikkurikollisia. Näytelmä kertoo Alfista ja Burlista, jotka pyrkivät mukaan. Kaksikko törmää itselleen vieraaseen taiteilijoiden maailmaan, ja kitkaahan siitä syntyy.
    Esityksessä on upeaa roolinrakennusta. Perry Benson suorastaan hämmästyttää cockney-gangsteri Alfin roolissa, eivätkä George Russo, Maya Gerber ja Lewis Kirk hänelle häviä. Lavastus ja puvut ovat tarkkaa epookkia Nick Moranin ohjauksessa.

    Milk Presents & Derby Theatre: JOAN
    Transseksuaalisen kehon esittäminen näyttää olevan yksi suuri teema Fringen esityksissä. ”Joanissa” tausta haetaan historiasta, Jeanne d’Arcin tarinasta.
    Lucy J Skilbeck on ohjannut ja kirjoittanut kekseliään soolodraman, jossa yhdistyvät kehon ja sukupuolen esittämisen lisäksi nuoruuden, toivon ja uskon varaan heittäytymisen teemat. Esityksen sankari on kuitenkin näyttelijä Lucy Jane Parkinson, jonka suoritus on täysin uskomaton.
    Suuri tekijä Jeanne d’Arcin kuolemantuomiossa oli se, että hän tekeytyi mieheksi ja pukeutui väärään sukupuoleen. Nykykatsannossa se tuntuu uskomattomalta, mutta sama tematiikka elää asenteissa yhä. Naiset kohtaavat sukupuoleen suuntautuvaa vihaa paljon enemmän kuin miehet.
    Esitys on kuuman tematiikkansa lisäksi hauska. Se noudattaa toista suurta valtavirtaa Fringen esityksissä, yleisön mukaan ottamista. Mukana oleminen huomioonottavaa ja kunnioittavaa.
    Esityksen lajityyppi on fiksusti kalibroitu. Se on itsereflektiivinen ja -ironinen monologi, jonka sisällä kerrotaan köyhän uskovaisen tytön outoa ja surullista tarinaa nykypäivän estetiikalla. Laulut ovat typerryttävän hauskoja. Ranskan kuningas esiintyy kultaisessa hupparissa ja laulaa teemalla ”She-Boy”. Parkinson tanssii, laulaa ja flirttaa katsojille.
    Voi kunpa vain Pyhä Katariina ilmestyisi hänelle varatulle paikalle!

    Tape Face: THE BEST OF THE TAPE FACE

    Moneen kertaan Edinburghissakin palkittu uusiseelantilainen Sam Wills täyttää edelleen suurimmat salit teippinaamaisen pojan esityksellään.
    Tape Face on mainio hahmo, joka yhdistelee miimiä ja esineteatteria hulluksi mielikuvitusleikiksi, ja joka on samalla sen verran viisto ja punkhenkinen, että hahmon sisään hyväksyy monenlaisia piirteitä sekoilusta söpöilyyn. Hahmon oma erityistaito on kehittää kiusallisia hiljaisuuksia ja odottelua, josta kehitetään paljon huumoria.
    Tape Face todella haastaa katsojansa. Ei sikäli, että esitys olisi vaikea, vaan että yksi kerrallaan hahmo onnistuu hakemaan katsojia mukaan esitykseen, näyttämön hotspottiin. Ja niinhän siinä tietenkin käy, että yllekirjoittanutkin sinne houkuteltiin. Olin härkätaistelunumeron härkä, kuolin, ja minut palkittiin oscarilla. Vaarallista! Tape Face kuitenkin varmistaa, että kaikki onnistuvat ja kaikki osallistuneet katsojat saavat suuret aplodit noin 800-henkiseltä katsomolta.
    Nyt Fringessä pyörivä show esittää hahmon parhaita numeroita menneiltä vuosilta. Esityksessä on kertomuksellinen lanka, joka sitoo numerot yhteen. Tärkeintä on kuitenkin hyväksyä leikki ja mielikuvitus sellaisenaan.


    About

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *