• Maaseutu on kaukana kuin toisella planeetalla

    by  • 05/11/2018 • Blogi, Kritiikit • 0 Comments

    Mitähän Pärttyli (Marika Heiskanen, edessä), Kiisseli (Juha Junttu) ja Amelia (Tuukka Huttunen) löytävät kylänraitilta? Kuva: Kari Sunnari.


    Teatteri Siperia: Kylä. Ohjaus ja käsikirjoitus Marika Heiskanen ja Tuukka Huttunen. Valot Saija Raskulla. Rooleissa Marika Heiskanen, Tuukka Huttunen ja Juha Junttu. Kantaesitys Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa 27.10.2018.


    Teatteri Siperian uutuusesitys on absurdi komedia maaseudun tulevaisuudesta. Käsikirjoitus ja ohjaus ovat syntyneet näyttämölläkin esiintyvien Marika Heiskasen ja Tuukka Huttusen yhteistyönä.

    Siperian näky syrjäseutujen elämästä on beckettiläisen ahdistava. Mielen ja maiseman autiudessa on vain odotusta. Odotus tiivistyy tottumuksiksi, tyhjiksi rituaaleiksi, joiden merkitys on ainoastaan se, että ne aina ennenkin toimitettu samalla tavalla viikosta toiseen. Sisältöä niissä ei enää ole.

    Syrjäseudun autiuden vastapooli on jossain etelässä oleva metropoli, jossa on liikaa kaikkea, sillä tavalla liikaa, ettei sitä pysty ottamaan vastaan. Liikanaisuuden ja autiuden välillä ai ole mitään välimuotoa.

    Tuntemassamme maailmassa maaseudun ja kaupungistuneen elämänmuodon välimatka lyhenee koko ajan esimerkiksi teknologian avulla. Internet tuo ulottuville kaiken sen, mitä muuallakin on, data- ja tavaravirta liikkuu nopeasti maanosasta toiseen. Mutta se onkin vain harhaa, sillä oikeasti etäisyys ei katoa mihinkään. Nimittäin mitä tapahtuu, jos välimatkan pois kuronut teknologia pettää, niin kuin epäonnisille näytelmän hahmoille käy?

    Väliin esityksen hiljainen mielenmaisema katkeaa lauluilla, jotka ovat näyttämöllä Kiisselin roolia tekevän Juha Juntun käsialaa. Junttu tekee näyttämöllä yhden vuosikymmenen omituisimmista monologeista yöradionumerollaan. Kiisselin filosofihahmo on kuin nyrjähtäneen teknotulevaisuuden kitschversio Veikko Huovisen Konsta Pylkkäsestä.

    Tuukka Huttunen yllättää katsojan joka kerran näyttämölle astuessaan. Niin on myös nyt. Loputtoman vanha Amelia on teräksinen mummeli, joka ei kuole koskaan.

    Marika Heiskanen on Pärttylin roolissa outoa yhteisöä koossapitävä voima, joka jaksaa pitää huolta kahvinkeitosta, vaikkei kahvia olisikaan. Pärttyli on näennäisessä normaalisuudessaan esityksen samastumispiste. Pärttyli rakastaa asuinpaikkaansa, mutta hänen rauhallisen pintansa alla on myös levoton puolensa sekä ihan oikea huoli hengissä pysymisestä.

    Lohduttomuudestaan huolimatta esitys on leppoisa ja hauska. Esitys onnistuu siinä, etteivät sen hahmot ole sketsimäisen traagisia stereotyyppejä. Heidän motivaationsa on vain elää tavallista, arkista elämäänsä.

    Näytteleminen on Huttusen Amelia-hahmoa lukuunottamatta rauhallista ja eleetöntä. Suurempi revittely aiheuttaisikin sen, että esitys leviäisi hermostuttavaksi friikkishowksi. Tällaisenaan esitys antaa Siperian teoksesta syrjäseutuja – näyttelijöiden omaa kotiseutua – arvostavan ja rakastavan kuvan.

    Siperia ei ota esitystään turhan vakavasti. Uutuusesitys on rakennettu Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa esitettävän Vakavuusongelman lavasteisiin. Tarvittaessa esityksen voisi pakata pakettiautoon ja viedä kiertueelle harveneviin maalaistaajamiin.

    Aksu Piippo


    About

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *