• Menstruaalirituaaleista metsiin – Edinburgh, päivä 5

    by  • 21/08/2017 • Blogi, Kritiikit, Taide & Kulttuuri • 0 Comments

    Micky Overmanin lauantainen kuukautisvitsi vampyyreista toimi kuin etiäisenä tämän päivän ohjelmalle. Näin neljä hienoa, keskenään erilaista esitystä. Päivän taidekattauksen aloitti

    Carnesky Productions Ltd.: DR CARNESKY’S INCREDIBLE BLEEDING WOMAN

    Kuukautiset ovat edelleen piilotettu aihe kulttuurissa ja yhteiskunnassa. Tämä esitys tähtää tämän asiaintilan muuttamiseen. Esiintyjäryhmän, jonka taustat vaihtelevat tutkijasta miekannielijään, tavoitteena on ollut kehittää sarja ”menstruaalisia rituaaleja”, jotka voimaannuttavat tekijöitä itseään ja vähentävät kuukautisten kulttuurista stigmaa. Esitys sisältää puolivakavan väitteen, että kuukautiskierron synkronisoiminen toimisi inklusiivisena positiivisena ”taikana” yhteiskunnassa, ja sen vaikutukset olisivat vähintään valtavat.
    Joku voisi luulla, että tällainen esitys olisi tylsä ja paasaava, mutta kaikkea muuta. Se on kepeä, hauska ja itseironinen. Se on yhdistelmä luentoa, kabareeta, sirkusta, rituaaliteatteria ja nykytaideperformanssia. Se sisältää uskomattomia elementtejä. Vai mitä sanotte kuukautisverihyytelöstä? Tai tarpeiston käsittelystä vaginalla — neutraalisti ja ei-pornografisesti?
    En jotenkaan osaa kuvitella tällaista esitystä Suomeen. Sen synnyttämän hypoteettisen moraalipaniikin osaan. Siksikin olen iloinen, että pääsin todistamaan punaisen teltan menstruantteja — siten esiintyjiä käsiohjelmassa kutsutaan.

    Theatre Ad Infinitum: TRANSLUNAR PARADISE

    Palkittu kiertue-esitys sivuaa feminiinisen kehon esittämisen teemaa. Sanaton naamio- ja tanssiteatteriesitys kertoo tarinan rakastavaisista, lapsettomaksi jääneestä pariskunnasta, jossa lopulta vanha mies jää yksin suremaan rakastaan. Muistot kiertävät aaveina ympärillä.
    Katsojat ympärillä niiskuttivat liikuttuneina. Myönnän, että esitys teki vaikutuksen minuunkin, ajoittain myötäsuru kuristi kurkkua ja oman elämän kipeät kohdat kimmahtelivat tajuntaan.
    Esitys on ollut pitkäikäinen, sillä se ehti käymään Suomessakin jo vuonna 2011 (Helsinki Masque Festival), tosin esiintyjät ovat jo kertaalleen vaihtuneet.

    Paul Vickers: TWONKEY’S CHRISTMAS IN THE JUNGLE

    Muusikko-yleisesiintyjä Paul Vickersin Mr. Twonkey-hahmo on täysin hullu. En ole koskaan milloinkaan nähnyt näin kajahtanutta stand up -esitystä. Siinä toki on eräänlainen tarinallinen kaari, joulu viidakon armoilla, mutta matkan varrella voi tapahtua aivan mitä tahansa, sillä tyylilajina on jonkinlainen tahallaan kömpelö, naivistinen tai surrealistinen pöperrys. Twonkeylla on mukanaan hirvittäviä nukke/esinehahmoja, joilla on erittäin mielikuvituksekkaita ominaisuuksia ja taustatarinoita. ”Sue Selfish the Christmas Pudding Spider” on mukava tappajahämähäkki, joka haluaa hangata suurta tikkariaan ihmisiä vasten, mutta maistaa hän ei anna, koska on niin itsekäs. ”Simon Hutchinson” on kamala apinanukke, joka kiipeää kellon kanssa viidakon korkeimmalle kohdalle, jotta löytäisi mystisen kanakirkon, joka pelastaisi Twonkeyn ystävineen viidakosta. Esityksessä kuullaan tosi huonoja lauluja, kuten ”Fa fa fa fa fa fa fake bookcase”, jossa Twonkey kertoo haaveestaan tulla hulluksi tiedemieheksi, joka asuu kirjahyllyn takana. Hullua, niin hauskaa.

    Civil Disobedience: SASQUATCH: THE OPERA (US)

    Sasquatch eli Isojalka on omituinen osa amerikkalaista folklorea. Isojalkaa nähdään säännöllisin väliajoin eriyisesti luoteisissa osavaltioissa. Populaarikulttuurissa Sasquatch on ikoninen ja suosittu hahmo.
    Tätä esitystä odotin etukäteen paljon, onhan sen säveltänyt ja libreton kirjoittanut Faith No More -yhtyeen kosketinsoittaja ja Imperial Teenin biisintekijä Roddy Bottum.
    Sasquatch on aivan oikea ooppera, tai tunnin mitassaan pikemmin ehkä opera buffa, varsinkin sen camp-ominaisuudet kääntävät sen huumorin puolelle. Siinä on rooli jokaiselle äänialalle, orkesteri ja kuoro. Oopperan Sasquatch on yksinäinen ja herkkä metsien friikki, joka kärsii punkin ininästä korvissaan. Metsässä Isojalka törmää outoon perheeseen, joka järjestää väärennettyjä Bigfoot-tilanteita turisteille. Osuvasti tämä metsien sammaleinen emo-nuori ihastuu perheen tyttäreen. Väärinkäsityksiä ja tempoiluja tapahtuu, ja loppu taipuu tragediaksi.
    Oopperan musiikki on jännittävä hybridi Laibachia, myöhempää Scott Walkeria ja Imperial Teeniä. Bottum itse soittaa oopperan kuusihenkisessä orkesterissa.


    About

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *