• Onko valta rakkaudelle vankila?

    by  • 12/10/2017 • Blogi, Kritiikit • 0 Comments

    Julkaistu Hämeen Sanomissa 12.10.2017.

    Tyttö nauhurinsa kanssa (Maija Lang) varastaa vanhenevan presidentin sydämen. Kekkosen hahmossa Tommi Raitolehto. Kuva Kari Sunnari/TTT.


    Tampereen Työväen Teatteri: Presidentti ja tyttö. Maarit Tyrkön kirjojen pohjalta käsikirjoittanut Seija Holma. Ohjaus Samuli Reunanen. Lavastus ja puvut Kaisa Rasila, valot TJ Mäkinen, video- ja äänisuunnittelu Tero Koivisto. Rooleissa Maija Lang, Tommi Raitolehto, Aimo Räsänen, Janne Kallioniemi, Mika Honkanen, Saska Pulkkinen, Annina Ärölä. Kantaesitys 10.10.2017.


    Urho Kekkosen ajasta on kulunut jo kosolti kauemmin kuin mitä hänen valtakautensa kesti. Silti Kekkonen kiehtoo tutkimuskohteena ja tarinoiden aiheena yhä. Viimeisimpinä vuosikymmeninä yleisessä puhetavassa on ollut vallalla suuntaus määritellä Kekkosen aikaa henkisesti pysähtyneenä itsevaltaisuuden aikana, jolloin mikään merkittävä ei tapahtunut ilman valtakunnan kuninkaan lupaa. Toinen puhetapa näkee Kekkosen aseman puhtaana rationaalisuutena, joka toimi omassa ajassaan tarvitulla tavalla.

    Tässä ajassa, tunteen, hullaantumisen, liikuttumisen ja äkillisen kiehahtamisen aikakaudella, molemmista näkökulmista voi kokea kiinnostavana tutustua Kekkoseen siviilihenkilönä. Aiheesta purskahti esiin uutta tietoa muutama vuosi sitten, kun toimittaja Maarit Tyrkkö julkaisi ensimmäisen kahdesta kirjastaan, joihin Tampereen Työväen Teatterin esitys Presidentti ja tyttö perustuu. Historiantutkimus tulee näyttämään Kekkosen koko merkityksen joskus myöhemmin, mutta ainakin kansanperinteen ja populaarikulttuurin käyttöön Tyrkön kirjojen myötä kaljusta presidentistä kasvaa suomalaisessa kontekstissa miltei shakespearelainen hahmo. Koomiseen vivahtavat hiihto- ja kalastusletkautukset saavat rinnalleen traagisia sävyjä, yksinäisyyden pelkoa, oman keskeneräisyyden sietämistä ja olkapään kaipuuta.

    Samuli Reunasen ohjaus ja Seija Holman dramaturginen työ tekevät palveluksen Tyrkön teoksille. Materiaalista siilautuu esiin oleellinen ja näyttämö tuo tunteet sekä asetelmat lihallisiksi. Esitys näyttää Tyrkön kirjojen lailla yksityistä Kekkosta poliittisen työn ja presidentin roolin takana. Se puuttuu aikansa politiikkaan vain, kun se sivuaa presidentin sisäistä elämää.

    Teatterisovitus antaa myös luvan kriittisen etäisyyden ottamiseen, ja sitä muodostuu niin tarinan kohteisiin kuin Tyrkön muistelmiinkin nähden. Kirjojen tunnelmointi ja hieman pitkäpiimäinenkin viipyily arjen ja juhlan joka ikisessä detaljissa antavat esityksen työryhmälle luvan irrotella ja annostella esitykseen rentoa huumoria. Esitys tuo myös taitavasti esiin sekä historian tarinallisuuden että sen kerroksellisuuden, mikä tuottaa uusia merkityksiä.

    Maija Lang tekee hyvää työtä nuorena, mitään pelkäämättömänä toimittajana. Hän tekee uskottavaksi myös Tyrkön position vilpittömänä tiedon kerääjänä, vallan kabinettien ulkopuolisena, joka heittäytyy naiivisti niin ainutlaatuiseen ammatilliseen tilaisuuteen kuin emotionaalisesti riskaabeliin peliin valtakunnan päämiehen kanssa. Tommi Raitolehto puolestaan tekee hahmostaan Kekkosena ajoittain pelottavankin näköisen.

    Koko näyttelijäryhmä tekee erinomaista työtä. Kertova näyttelijäntyö, jossa ollaan yhtä aikaa sekä hahmossa ja etäännyttävästi hahmon vieressä, ei ole helppoa. Reunasen ohjaus niinikään leikittelee eläytyvän ja etäännyttävän välisellä jännitteellä. Väliin esitys heittäytyy jopa karnevalistiseen leikkiin. Kriittinen ote toimii, ja lopulta se myös armahtaa. Kekkonen näyttäytyy itse luomansa roolin vankina, joka ei peittele tuskaansa lähimmiltään.

    Aksu Piippo


    About

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *