• Pää räjähtää — Edinburgh, päivät 8 & 9

    by  • 24/08/2017 • Blogi, Kritiikit, Taide & Kulttuuri • 0 Comments

    Butt Kapinski.

    Viimeisenä vuorokautenani Fringessä pääni tuntuu sähköiseltä. Tuntuu, että olen oppinut miljoona asiaa, ja että minulla on tuhat ideaa.

    Samalla yhä ihmettelen tapahtumaa. Fringen moninaisuus on aivan älytön. Katselen kavereiden ihmettelyä Helsingin Taiteiden yöstä, siellä on niin suuri valikoima. Voi olla, mutta kuvittele sata kertaa suurempi tapahtuma, joka kestää kuukauden ajan. Maailman suurin festivaali.

    Ja Edinburgh, ooh, viehättävä, kaunis ja oikukas kaupunki. Palaan vielä. Ja sitten esitykset, vielä kerran.

    Theaturtle, Threshold & Richard Jordan Productions: KAFKA AND SON

    Kanadalainen esitys on sooloshow, joka perustuu Franz Kafkan kirjeeseen isälleen. Esityspaikkana on jälleen yksi kostea holvikellari, johon mahtuu noin neljäkymmentä katsojaa. Tällaisia paikkoja Fringessä on paljon.
    Lavastus koostuu muutamasta kanahäkistä ja rautaisesta sängystä, millä luodaan yksinkertainen, mutta luova visuaalinen metafora esityksen klaustrofobiseen maailmaan.
    Isä ei koskaan saanut kirjettä, mutta tekijät ovat kuvitelleet, miten isä reagoisi. Alon Nashman tekee näyttämöllä hyvää työtä. Kaikesta päätellen kirjailija-Kafkan isä on ollut melkoinen munapää — narsisti tai epävakaa –, ja on pystynyt pilkkaamaan ja romahduttamaan poikansa identiteetin rakennuspalikoita huolella. Isän suhteet ovat ongelmalliset niin menneisyyden, alkuperän kuin nykyisyydenkin ja pojan mahdollisten tulevaisuuden suuntienkin kanssa. Kukaan ei ansaitse isän arvostusta, ja tämän kasvatusmenetelmät ovat mielivaltaisia ja epäloogisia.
    Kyseessä on hieno pieni esitys, jonka vaivana on kenties tekstin paljous suhteessa esiintymisen dynamiikkaan.

    Gandini Juggling: SIGMA

    Maineikas lontoolaisryhmä tekee esityksiä, joissa yhdistyvät vanhan koulukunnan jonglööraus, tanssi ja videotaide. Ryhmän toisena taiteellisena johtajana toimii suomalainen Kati Ylä-Hokkala, joka myös esiintyy näyttämöllä. Hän on mukana myös Sigmassa.
    Sigmassa jonglööraus yhdistyy intialaiseen bharatanatyam-tanssiin, jossa huomionarvoisinta ovat plastiset käsikoreografiat ja erilaiset rytmit.
    Esitys on karkkia silmälle. Videoprojisoinnit, peilit, lentävät pallot ja tanssielementit ovat kuin jatkuvasti kehittyvä kaleidoskooppi. Ryhmällä on esiintymisessään myös humoristista ja itseironista otetta.

    DryWrite & Soho Theatre: FLEABAG

    Phoebe Waller-Bridgen kirjoittama ja näyttelemä esitys on palkittu ja kehuttu. En ymmärrä miksi. Tämä oli oikeastaan ainoa esitys näkemistäni, jonka näkeminen harmitti.
    Kyseessä on sooloesitys, jonka kertojahahmo on keskenkasvuinen, muita pilkkaava seksiaddikti. Esityksen ongelma ei ole se, etteikö se olisi taiten tehty, vaan siksi, ettei se sisällä minkäänlaista moraalista väitettä päähenkilön moraalitonta toimintaa kohtaan, eikä sellaista ole kirjoitettu sisältöön yleisönkään löydettäväksi.
    Festarin tässä vaiheessa pyllyni ei kestä tällaista. Taidan kiukutella asiasta Twitteriin. BBC on tuottanut materiaalista sarjan, joten eiköhän Fleabag saada myös sitä kautta katsottavaksi.

    Kapinski Entertainment: BUTT KAPINSKI

    Olen nähnyt yleisöä osallistavan teatterillisen tarinankerronnan tulevaisuuden. Deanna Fleysher on Butt Kapinski, somasti puhevikainen yksityisetsivä, joka kulkee oma kuulustelulamppu selässään synkän kaupungin varjoisilla kujilla.
    Butt Kapinski kutsuu yleisönsä leikkimään film noir -leffaa, jossa hän itse on tietenkin sankarina. Hahmo onnistuu saamaan yleisönsä improvisoimaan tarinan kehyksen sisällä, mistä seuraa hillittömiä naurumyrskyjä ja ainutlaatuista tarinankerrontaa. Yleisö yltyy tekemään moraalisesti omituisiakin juttuja, kun sen on turvallista leikkiä. Yleisöstä löytyvät uhrit, sivulliset, syylliset ja tarvittaessa musiikkikin. Ja käy myös jälleen niin, että joudun mukaan tarinaan. Esitän Butt Kapinskin rakastettua punaisten lyhtyjen alueelta, maailman kauneinta prostituoitua Lauraa — tai ”Wauwaa”, niinkuin etsivä häntä kutsuu.
    Butt Kapinski nousee omaan top-kolmoseeni Fringessä. Minun pääni esitys räjäyttää. Se on hauska, upea esitys, ja opin siitä valtavasti tarinankerronnallisesti. Näitä kokemuksia tulen kaipaamaan elokuulta 2017.

    National Theatre of Scotland: ADAM

    Adam on Skotlannin kansallisteatterin projektia, jossa tutkitaan transsukupuolista kokemusta ja kerrotaan aiheesta tarinoita. Adam perustuu nimiroolin näyttelijän, Adam Kashmiryn omaan tarinaan, minkä vuoksi esityksellä on erityistä todistusvoimaa. Tyttönä syntynyt Adam riitaantuu egyptiläisen perheensä kanssa ja elää kodittomana Kairossa. Kenellekään hän ei kerro sitä, että on todellisuudessa mies. Adam matkustaa Skotlantiin ja yrittää saada poliittista turvapaikkaa, mikä auttaisi häntä myös sukupuoleensa liittyvässä ongelmassa.
    Tarinan on kirjoittanut kekseliääksi näytelmäksi Francis Poet ja ohjannut Cora Bissett. Näyttämöllä on pitkän aikaa kaksi Adamia, nainen ja mies. Kashmiryn kanssa näyttämöllä esiintyy Neshla Caplan. Näyttelijät kimpoavat väliin myös tarinan muihin rooleihin. Emily Jamesin suunnittelema lavastus on upea. Lattiasta nousee kääntämällä esiin kaikki, mitä esityksen kohtauksissa tarvitaan.
    Transukupuolisuuden pohdinta ja transsukupuolisen kehon esittäminen on tämän Fringen perusteella isosti esillä. Marginaalisten kokemusten esillenouseminen on tärkeä osa moniarvoisen ja entistä inklusiivisemman yhteiskunnan tarinaa.

    Touretteshero & Battersea Arts Complex: NOT I

    Jess Thomilla on Touretten syndrooma. Hänellä on sekä sanallisia että liikkeellisiä tic-oireita. Silti hän esittää Samuel Beckettin näytelmän Not I.
    Beckettin näytelmäteksti on oikeastaan lähes esityskelvoton. Se sisältää mielivaltaisia näyttämöohjeita ja on oikeastaan sanallinen purskaus tekstiä ilman koherenssia tai edes tarinaa. Beckettin itsensä mukaan teksti on ennemmin hermostollinen kuin järjellinen, mitä se sitten ikinä tarkoittakaan.
    Jess Thom ottaa kuitenkin tekstin täysin omakseen. Viiden jalan korkeudessa leijuva Suu — suu on näytelmän hahmo, eikä mustan seassa näy edes näyttelijän kasvoja, vain suu, viiden jalan korkeudessa leijuminen on näyttämöohje, jota ei saa muuttaa — suoltaa tekstiä, jonka voi hyvin mieltää Jessin kaltaiseksi. Touretten syndrooman kantaja ei voi purskauksilleen mitään. Beckettin tekstissä on toistoa, eivätkä tic-oireet lopulta erotu tästä mitenkään. Kuulemme vain sanat ”biscuit” ja ” hedgehog” todella usein.
    Beckettin näytelmä on lyhyt ja varsinainen esitys 12-minuuttinen, minkä jälkeen yleisö näkee lyhyen elokuvan näytelmän tekemisestä. Minun kohdallani Fringen viimeinen esitys — kolmaskymmeneskolmas — vahvistaa erilaisten marginaalien mukaan ottamisen teemaa.
    Jess Thom esiintyy myös Touretteshero-nimisenä supersankarina ja puhujana, jonka materiaalia löytyy mm. Youtubesta.


    About

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *