• Punaisen kaupungin tragediat

    by  • 30/01/2018 • Blogi, Kritiikit • 0 Comments

    Julkaistu Hämeen Sanomissa 30.1.2018.

    Ensembletyössä on voimaa. Tampereen Teatterin esityksessä on mukana koko teatterin näyttelijäkunta. Kuva: Harri Hinkka/TT.


    Tampereen Työväen Teatteri: Tytöt 1918. Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola. Laulujen sanat Heikki Salo. Sävellys Eeva Kontu. Koreografia Marjo Kuusela. Lavastus Hannu Lindholm, valot ja projisoinnit Eera Auvinen. Puvut Marjaana Mutanen. Rooleissa Petra Ahola, Emmi Kaislakari, Eriikka Väliahde, Marketta Tikkanen, Heidi Kiviharju ja paljon muita.

    Tampereen Teatteri: 1918 Teatteri taistelussa. Ohjaus ja käsikirjoitus Anna-Elina Lyytikäinen. Lavastus Marjatta Kuivasto, puvut Mari Pajula, valot Raimo Salmi. Rooleissa Reino Bragge, Ville Haapasalo, Jukka Leisti, Ville Majamaa, Mari Turunen, Elisa Piispanen, Ella Mettänen, Pia Piltz ja paljon muita.

    Tampereen Yhteiskoulun lukio & Tampereen Teatteri: Kahdeksantoista. Ohjaus Jyri Siimes. Rooleissa TYK:n opiskelijoita.


    Sisällissota oli tragedia, josta ei liene sanottu vielä tarpeeksi. Historiatieteen puolelta nousee jatkuvasti pureskelematonta tietoa valtavirtaan auttamaan kansallista itseymmärrystä. Tamperelaiset teatterit keskittyvät ymmärrettävästi tarkastelemaan sodan ratkaisseita hetkiä kotikaupungissaan.

    Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä nähdään punaisten naiskaartien vaiheista kertova musikaali, jonka on kirjoittanut ja ohjannut Sirkku Peltola. Käsikirjoitus perustuu Anneli Kannon Veriruusut-romaaniin, mutta muitakin lähteitä on käytetty.

    Naiskaartilaisten osuudesta sisällissodan taisteluissa on puhuttu vasta viime vuosina, ja uhrausten muistaminen omalla fiktiolla on paikallaan.

    Eeva Konnun säveltämä musiikki lainailee sieltä ja täältä. Tytöt 1918 -musikaalissa kuullaan kiinnostavia kokeiluja groovimman hiphopin parissa, mitä voi pitää onnistuneena. Feministinen Housut-numero on esityksen hienoin kohta.

    Esitys saavuttaa huippunsa hieman liian aikaisin. Sen draamallista voimaa heikentää toisen puoliajan dramaturgia, jonka elokuvallinen yritys leikata nopeasti tilanteesta toiseen hajottaa huomion ja tunteen kohtalonomaisuudesta.

    Jos kuvatut tapahtumat ovatkin sekavia, ei esityksen tarvitsisi olla. Hahmojen kohtalot etääntyvät liikaa, eikä musiikillinen tyylikään pysy kasassa.

    Nuorimpien hahmojen tarinat nousevat uljaimmin esiin. Marketta Tikkasen esittämä Sigrid tempautuu kaartiin mukaan protestina äidilleen. Emmi Kaislakarin hahmottelema Rauha haluaa lähinnä tehdä vaikutuksen Villeen, jonka kohtalo jää lopulta avoimeksi.

    Visuaalinen tyyli on komeaa. Eero Auvisen ja Hannu Lindholmin venäläisestä julistetaiteesta lainailevat projisoinnit ja lavastus ovat hienoa työtä.

    Tampereen Teatterin lähtökohta tragediaan on erilainen. Anna-Elina Lyytikäisen käsikirjoitus ja ohjaus lisäävät kierroksia sikäli, että esitys tapahtuu autenttisilla paikoilla teatteritalossa, josta käsin Tampereen viimeinen taistelukin käytiin. Käsikirjoitus käyttää hyväkseen todellisia hahmoja ja esimerkiksi näiden lähettämiä kirjeitä.

    Talven 1918 mittaan rakennus majoitti ja syötti punakaartilaisia, joita kulki milloin mihinkin suuntaan.

    Esitys ja uhan tunne tulevat hyvin lähelle katsojaa. Lyytikäisen taitavassa ohjauksessa on rohkeita tyylillisiä valintoja, väliin jopa etäännyttävää komediallisuutta. Esitys on hengästyttävyydestään huolimatta taitavasti rytmitetty ja ilahduttavan moniääninen. Itse sota näyttäytyy uskomattomana epätodellisuutena tahtojen ja haaveiden välissä. Kaartilaiset eivät sitä selvin päin tahdo kestää.

    Matti Hakulisen roolityö punapäällikkö Hugo Salmelana on erityisen koskettavaa. Tämän vaimona Elisa Piispanen koettaa kurottaa turhaan yli ajan ja miehensä karun kohtalon. Pia Piltzin hoitajahahmo Hellä on sukua TTT:n esityksen Rauhalle. Kumpikaan ei haaveiltaan oikein ymmärrä, miten epätoivoinen tilanne ympärillä on.

    Molemmat suurponnistukset kuvaavat hyvin sotatilanteen sekavuutta. Punakaartilta puuttuivat koulutus, kuri ja suunnitelmallisuus. Molemmissa tulee esiin suuri draamallinen käänne, omien petos. Naiskaarti jätettiin Tampereelle, kun päällystö pakeni epätoivon vimmalla kuka minnekin.

    Yhtenä jokerikorttina suuresitysten rinnalla on Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämölle noussut yhteistuotanto Tampereen Yhteiskoulun ilmaisutaitolukiolaisten kanssa. Kahdeksantoista on lukiolaisten itse kirjoittama esitys, joka rinnastaa nykynuorten elämän sata vuotta sitten eläneisiin ikätovereihin. Sodan kokeminen järkyttää, vaikka vieraantuneisuus ja osattomuuden kokemus ovatkin kokemuksina yhteisiä. Lukiolaisten ilmaisussa on vilpittömyyttä, voimaa ja suoruutta, jota ei aikuisten taitelijoiden tyylittelyssä välttämättä tavoita.

    Aksu Piippo


    About

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *