• Suomea kartalle — Edinburgh, päivä 7

    by  • 23/08/2017 • Blogi, Kritiikit, Taide & Kulttuuri • 0 Comments

    Arthur’s Seat, kukkula, jolle en kiivennyt.

    Teatterin katsominen käy joskus voimille. Väsymys verotti päivää niin, että Arthur’s Seatille kapuaminen vaihtui pitkiin aamupäiväuniin. Kerkesin silti kokemaan arvokkaita hetkiä, erityisesti illemmalla.

    Florence Theatre Company: CANNONBALL

    Lontoolainen ryhmä aloitti iltapäivän. Nuorten tekijöiden itse kirjoittama, ohjaama ja näyttelemä esitys lähti rohkeasti tuleen. Ei ole helppoa kiskoa itseään parhaaseen vireeseen, kun katsomossa on vain viisi sielua. Määrään vaikuttaa varmasti lievästi syrjäinen sijainti Greenside Parish Churchin kellarissa.

    Näytelmässä on kunnianhimoista vibaa, mutta porukan taiteilijanlaatu on vielä selvittämättä — sen verran keskeneräiseltä työ vaikuttaa. Nuoren miehen aikuistumiskipuja esitys onnistuu jossain määrin kuvaamaan.

    On pakko kunnioittaa ryhmää, joka on tuonut esityksensä Fringeen omilla rahoillaan, kovalla riskillä, intohimosta. Onneksi teatteri on onnistunut saamaan joukkorahoitusta netin kautta.

    Sadsongskomplex.fi: I AM FARANSIS W

    Tätä esitystä odotin kovasti etukäteen, sillä tekijöissä on ystäviä ja tuttuja aikojen takaa. Ja onhan ryhmä Suomesta, kyllä oman kylän porukkaa on kannustettava.

    Esitys on osa suomalaista From Start to Finnish -showcasea, joka on osittain Opetus- ja kulttuuriministeriön tukema.

    Alkuun haluan sanoa positiiviset asiat. Esityksessä on festarin ylivoimaisesti kaunein näyttelijäryhmä. Kyllä. On myös hienoa, miten vilpittömästi esitys käy taistoon yrityksessä tehdä valkoisesta keskiluokasta ”toinen”, vaikka idea on poliittisessa mielessä mahdoton.

    ”I Am Faransis W” on hurjan kunnianhimoinen kollaasi tai teatterillinen kierremetafora, joka mahduttaa itseensä kommentointia pakolaiskriisistä, terrorismista, rasismista, länsimaisesta antroposentrismistä ja eurooppalaisten ”hyvisten” syyllisyydestä pakolaiskriisin hoitamisessa. Kun mukana on lisäksi Suomi100-kommentointia, on kokonaisuus painava, minulle ehkä liiankin.

    Esitys on saanut useita positiivisia arvioita eri medioissa, mikä on upea juttu suomalaisen teatteriviennin kannalta.

    On aina kurjaa kritisoida kavereitaan yhtään negatiivisesti, ja illan myöhempien tapahtumien valossa se tuntuu jopa petokselta. Luotan kuitenkin, että he ammattilaisina kestävät minun vähäisen kommentointini. Ja onhan minunkin jotenkin manifestoitava integriteettiäni ja lahjomattomuuttani.

    Minun mielestäni esitys koittaa haukata liian suuren palan. Se hajoilee temaattisen moninaisuutensa alle, koska se yksinkertaisesti yrittää sanoa liikaa liian monesta asiasta yhtä aikaa. En aivan ota selvää, onko kyseessä nykytilan kuvaus vaiko kauhea dystopia, vai molempia. Läikehdintä voi tietenkin olla tarkoituksellista. Esityksen ironia on sillä tavalla tylppää, että se on melkeinpä kyynistä, eikä sellainen aivan ole minun makuuni — mutta se on minun ongelmani. Toivon tietenkin esitykselle menestyksellistä jatkoa,

    Kävin työryhmän kanssa pubissa esityksen jälkeen. Minut toivotettiin  tervetulleeksi, mistä kiitän suuresti (pus pus!). Kävimme muun muassa hienon keskustelun sivuten seksin ja alastomuuden kuvaamista teatterissa. Näyttelijöiden työetiikkaa tunnutaan usein mittaavan sillä, miten valmis on riisumaan vaatteensa muiden edessä. Sinänsä alastomuudessa ei ole vikaa, mutta teatterissa kysymys sivuaa myös vallankäyttöä ja taiteilijan intimiteettiä, joten yksioikoinen se ei ole. Valmiutta alastomuuteen ei pitäisi pitää saavutuksena tai arvottavana ominaisuutena.

    Teatteri on paikka, jossa asiat muuttuvat toisiksi, näyttämöllä on oltava mahdollisuus poetiikkaan ja ratkaista jokainen asia muutenkin kuin suoraan näyttämällä.


    About

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *