• Kulttuuritilat intensiivisempään käyttöön

    by  • 22/08/2012 • Taide & Kulttuuri • 0 Comments

    (Kommentti julkaistu Aamulehdessä 27.8.2012)

    Kiitän Mänttä-Vilppulan kulttuurijohtaja Pekka Sairasta intohimoisesta kirjoituksesta (Aamulehti 20.8.). Hän on aivan oikeassa siinä, että kulttuuri kuuluu samassa mitassa niin pienten kuin suurtenkin kaupunkien asukkaille. Kulttuurista ja taiteesta nauttiminen pitäisikin olla jokamiehenoikeus.

    Väitteessään, että kulttuurin tuki olisi suurissa kaupungeissa moninkertainen pieniin kaupunkeihin nähden hän on kuitenkin epätarkka. Suurille taidelaitoksille myönnettävät avustukset eivät nimittäin mene kulttuuriin sellaisenaan, eivät lähestulkoonkaan. Hyvin suuri osa taidelaitosten kustannuksista menee seiniin ja kiinteisiin kuluihin. Esimerkiksi Tampere-talolle myönnettävästä kaupunginavustuksesta palautuu saman tien miltei 70 prosenttia Tilakeskuksen kassaan.

    Onkin syytä kysyä, millä tavoin seinien pystyssä pitämiseen suunnattu raha palvelee kaupunkilaisten kulttuurinälkää. On syytä kysyä, onko se oikein, kun vaikkapa suuret aulatilat ovat enimmän osan aikaa tyhjillään. Voisiko julkisia tukia ohjata enemmän sisältöihin, mikä ohjaisi laitokset käyttämään tilojaan intensiivisemmin?

    Esimerkiksi teatteriesitykseen ei tarvitse aina pimeää ja prameaa näyttämö-katsomo -tilaa. Tampereen Työväen Teatterin aulaankin mahtuisi yhdistetty kirjakahvila ja työpaja, joka olisi päivisin aina auki.

     

     


    About

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *