• Viimeinen venytys — Miksi äänestää minua?

    by  • 27/10/2012 • Blogi

    Nyt vaalikampanjoinnin hiljentyessä on aika tehdä viimeiset venytykset kohti maaliviivaa. Esitän tässä tärkeimmät perustelut, miksi kannattaisi äänestää huomisissa kuntavaaleissa juuri minua. Niissä korostuvat tärkeimmät teemat, joista olen viimeisen vuoden aikana puhunut.

    1. Kulttuuri

    Taide ja kulttuuri ovat olleet kampanjani kärkiä alusta lähtien. Tampereelta ei löydy kovin montaa muuta ehdokasta, jotka ylipäätään puhuisivat kulttuurin asemasta saati sen vahvistamisesta. Olen sitä mieltä, että kulttuuri luo hyvinvointia eikä sitä pidä katsoa rasitteena kuntataloudelle. Hyvinvoinnin tai onnellisuuden luojina kulttuuripalvelut ovat hyvin tärkeitä. Kansalaiset arvostavat kulttuuria hyvin korkealle. Kulttuuripalveluiden ansiosta Tampere pysyy vetovoimaisena ja haluttuna asuinkaupunkina.

    2. Lapset

    Kulttuurin sisällä olen aina halunnut painottaa kaikenikäisten oikeutta laadukkaisiin palveluihin. Lastenkulttuurin tukeminen on ollut minulle pitkä projekti.

    Lapset korostuvat kuitenkin myös muissa ajamissani asioissa. Olen sitä mieltä, että jos palveluiden leikkaamiseen joudutaan, leikkauksia ei tule tehdä lasten tai koulujen kustannuksella. Pitkään jatkunut kouluverkon jatkuva uudistaminen tulee lopettaa ja joitakin uudistuksia voisi mielestäni jopa perua (esim. vaikkapa Tammerkosken ja Klassillisen koulujen yhdistäminen).

    Sosiaalipalveluissa pahimmat ongelmat koskevat lastensuojelua. Raskas työ ei houkuta ja vakansseja on täyttämättä. Nämä ongelmat on korjattava pikaisesti, muuten kustannukset kertautuvat tulevaisuudessa.

    3. Oma persoonani

    Osaan olla rohkea ja kriittinen. En pelkää mitään vaikuttamistyössä. Olen aina uskaltanut avata suuni, kun tilanne on sitä vaatinut. Ideologinen poseeraus ei minua kiinnosta. Ajattelen itse.

    Olen kuitenkin jo sen verran kokenut, että ymmärrän yhteistyön päälle. Mitään ei voi saavuttaa yksin. Usein vaikuttamisessa onkin kyse omista verkostoista, joita minulta löytyy. Olen taitava viestijä. Osaan sopeutua vuorovaikutukseen erilaisten ihmisten tai ryhmien kanssa.

     

    Kampanjani on sujunut hyvin. Budjetti on pysynyt kasassa, kiitos lahjoittajien. Ilman lahjoituksia kampanjani näkyvyys ei olisi onnistunut tätäkään vertaa. Olen myös saanut konkreettista apua, mistä kiitän nöyrimmin.

    Pystyn heräämään vaalipäivään tyytyväisenä siitä, että olen tehnyt parhaani. Siksikin voin suositella itseäni.

    Toivottavasti Sinäkin vakuutuit.

     

     


    About