• Visuaalisesti upea, viileän maaginen rajuilma

    by  • 26/01/2019 • Blogi, Kritiikit • 0 Comments

    Arvio on julkaistu Hämeen Sanomissa 26.1.2019.

    Prospero (Pentti Helin) määrää mahdillaan ilmaa ja merta. Kuva: Kari Sunnari/TTT.


    Tampereen Työväen Teatteri: Myrsky. William Shakespearen tekstin pohjalta ohjaus ja sovitus Tiina Puumalainen. Lavastus Teppo Järvinen. Valot ja videot Eero Auvinen. Musiikki Pekka Siistonen, äänet Rauli Roininen, maskit ja kampaukset Pepina Granholm. Näyttämöllä, Pentti Helin, Jaana Oravisto, Maija Lang, Saska Pulkkinen, Verneri Lilja, Samuli Muje, Jyrki Mänttäri, Miia Selin, Juhani Laitala, Aimo Räsänen, Janne Kallioniemi, Matti Pussinen-Eloranta ja Jari Ahola. Ensi-ilta TTT:n suurella näyttämöllä 24.1.2019.


    William Shakespearen Myrsky on omituinen teatteriteos. Sitä on pidetty milloin minäkin fantasiasadusta aina kirjailijan itsensä laatimiin symbolisiin muistelmiin. Siitä on tehty toteutuksia pienistä studionäyttämöistä suuriin oopperoihin ja sci-fi-musikaaleihin.

    Teatteritekstinä Myrsky pakenee tulkintaa, ja toteutuksen on aina otettava siitä tiukka päällekirjoittava ote. Kulloisenkin esityksentekijän on luotava siihen oma draamallinen dynamiikkansa.

    Alussa asetetaan olosuhteet, ja lopussa myrskytuulet laantuvat. Välissä tapahtuu jonkinlainen painajaisten sirkus, jota päähenkilö, kostonhimoinen Prospero taikavoimillaan ohjailee.

    Tiina Puumalainen ja Teppo Järvinen ovat pariskunta ja taiteilijakaksikko, joiden yhteiset työt ovat aina taattua visuaalista ilotulitusta. Sen vuoksi painotus näyttävään ilmaisuun ei yllätä, lopputulos sen sijaan kylläkin.

    Eero Auvisen suunnitteleman valoilmaisun myötä TTT:n Myrsky on kuin teatteritekniikan maailmannäyttelyn huipentava loppunäytös. Lyhyesti sanottuna näyttämöllä on kaikkea, mitä silmillä voi kuvitella havaitsevansa. Prosperon taiat muuttuvat upeaksi lavastukseksi.

    Puumalaisen ohjaus ja tulkinta Myrskystä jättää kuitenkin ristiriitaisen olon. Siinä on monia hämmästyttävän upeita hetkiä. Toisaalta sen monet kohtaukset toistavat keskenään samankaltaista oopperamaista viritystä, jossa hahmot ovat paperinohuita rampissa seisoskelevia ohjaajan puhemarionetteja.

    Puumalaisen ohjaksissa Myrsky tavoittelee maailmantulkintaa. Dystooppisessa mailmanlopun maisemassaan esitys on tulkittavissa metaforaksi länsimaisen ihmisen suhteesta luontoon.

    Piittaamaton, materialistinen ja valtaa tavoitteleva ihminen on täyttänyt maailman roskalla ja pahalla tahdolla, ja ansaitsee nyt opetuksen. Tulevien sukupolvien optimismi, ymmärrys ja rakkaus ovat ainoa toivomme, sillä vain se kykenee nujertamaan kostonhimon.

    Myrskyn tapauksessa mikä tahansa tulkinta jättää kuitenkin kysymyksiä.

    Kuka tai mikä tämä Prospero oikein on? Kostonhimossaan lapsellinen ilkimys vai hullu mahtimies? Miksi ja kenen mandaatilla hän toimii?Keitä tai mitä Prosperon orjikseen alistamat hahmot Ariel ja Caliban edustavat?

    Visuaalisen mahtipontisuuden ja litteiden henkilöhahmojen myötä ohjaukselta vaadittaisiin ehkä rohkeampia valintoja, jotta esityksellä olisi paikkansa muutenkin kuin teatteritaiteen antikvariaatin vitriinissä.

    Erityisesti hahmoille kaipaisi enemmän kiinnekohtia tuntemastamme maailmasta. Parhaiten hahmoista onnistuukin päättymättömään bileristeilyluuppiin joutuva narrien ja juoppojen porukka, jossa Verneri Liljan Calibania seuraavat Samuli Muje, Jyrki Mänttäri ja Miia Selin, joista varsinkin viimeksi mainittu tekee aivan huikean suorituksen.

    Myrskyyn tarvittaisiin enemmän karskia voimaa. Nyt se jättää viileän, tosin silmäkarkkinsa myötä viihdytetyn olon.

    Aksu Piippo


    About

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *